slk:t Ami (Kappulan Amiraali), Minka (Fihtolas Davvebiegga) ja Hupi (Tarutuulten Huomenlahja) sekä vanhempieni luona vaikuttava Jade (Sydäntalven Jade)
Tarutuulten tuulahduksia, pennunodotusta ja yleistä arkea ja harrastuksia.
Kolmeviikkoiskuvat:
Tyttö1

Tyttö2

Tyttö3

Tyttö4

Poika5

Poika6

Poika7

ja luonnollisesti myös poika8

galleriasta löytyy toisetkin kuvat (syyskuu) ja elokuun kuviin lisäilen pikkuhiljaa niitä ulkoilukuvia.. tässä pari niitäkin:



Niin ja tänään tosiaan maisteltiin ekaa kertaa jo jauhelihakermaviilisörsseliäkin ja kaikki pennut pääsivät heti lihan makuun ja vetelivät sitä suihinsa ihan onnessaan.. 
Agit sujuivat taas hienosti, koira painoi menemään kuin viimeistä päivää ja luki ohjausta hyvin :) Jotakuinkin vähän tällaista rataa tehtiin:

Ekaksi 1-12 ja sitten lopuksi 13-17. Kakkosesteellä tehtiin valssi ja koiran oli tarkoitus hypätä niin, että se ikäänkuin kiertää siivekkeen, tää onnistui hyvin. Lisäksi valssattiin kasilla ja 11:llä. Kympiltä yhdelletoista siirtymisessä me ei onnistuttu kertaakaan, kun koira posotti niin kovaa tuonne suoraan eteenpäin, että joka kerta kierrettiin 11:nen, mutta ohjauksen koira luki erinomaisesti ja kouluttaja sanoikin, että riittää kunhan se kääntyy, ei haittaa että se ei vielä siihen esteelle osu :D Toka radanpätkä paineltiinkin pariin otteeseen ihan täydellisesti, vaikka miä en vauhdissa pysykään yhtään enää mukana.
Lisäksi tehtiin keinua (rämisytettiin lähinnä alastuloa) ja vähän siivekkeenkierto-hyppyjä yksinään. Kepit ohjureilla (6 keppiä) sujuivat jo loistavasti, uskalsin kokeilla jo ilman hihnaakin ja Hupi pujotteli nopsasti ja pää alhaalla! Kokeiltiin myös jo pari kertaa putkesta kepeille tuloa, mutta silloin oli vielä pasmat sekaisin ja Hupi yritti aloittaa pujottelun väärin ja törmäsi ohjuriin.. no eiköhän tämäkin saada tulevaisuudessa kuntoon :)
Kivaa siis oli, mutta miä olin loppuillan ja tän päivän liikuntakyvytön :D Hyvä, että ens viikko on viimoinen, en montaa kertaa enää pystyisikään juoksemaan :D
ps. Pennut kävi myös eilen ekaa kertaa ulkoilemassa, siitäkin on kuvia tuloillaan..
Nyt pentuja voi alkaa jo sanoa koiriksikin, eikä enää marsuiksi, kun käytös alkaa olla jo hyvinkin pienen koiran näköistä :) Kovasti pentulaatikossa hereillä ollessaan nujutaan keskenään ja uskalletaan jo tulla moikkaamaan ihmisiäkin laatikon laidalla. Tänään nimittäin korvatkin oli pennuilla auenneet, kun aamulla menin laatikon reunalle jutustelemaan niin 7 pikkupäätä sieltä unisina samantien heräsi ja lähti taapertamaan kohti :)
Jokunen kuva siis taas parilta viime päivältä:
kolmostyttö

kakkostyttö

seiskapoika

ykköstyttö, kutospoika ja nelostyttö

pentupyramidi (taitaa olla nelostyttö siellä huipulla)

läjä

parkit ja kutospoika

kutospoika ja kakkostyttö

siinä menee koko nenä.. (vitospoika ja taitaa olla kolmostyttö)

taitavia istujia

riistapoika

yleistä nahinaa (tytöt 4 ja 2 ja poika 6)


Monien mutkien kautta, tässä nyt vihdoin jonkinlaiset 2-viikkoisposeeraukset :D Onneksi ne on ens viikolla varmasti jo helposti kuvattavia ja istuvat käskystä paikallaan ja kallistelevat söpösti päätään 
Tyttö1

Tyttö2

Tyttö3

Tyttö4

Poika5

Poika6

ja Poika7

Poika8 ei mahtunut enää kulhoon 
Mutta koska olen vasta menossa ottamaan yksilökuvia pupsiiteista, niin ilahdutan teitä vain näillä sekalaisilla muilla otoksilla ja yksilökuvat tulevat varmaan huomenna tänne asti :)
Maitobaariin sopii vielä

ja kun on syönyt tarpeeksi voi nukahtaa niille sijoilleen

selvästi äitin tyttö

musta poika oli viimeisenä avaamassa silmiään, tänään ne kuitenkin oli jo auki asti

äidin tuleminen laatikkoon aiheuttaa samantien vilkasta liikehdintää eri suuntiin

äitiä voi myös haukata varpaasta (nelostyttö)

musta poika rellottaa

ja parkki poika käpertyneenä äidin viereen

nelostyttö nukkumassa parkkipojan kanssa

koko poppoo

kolmostyttö kurkkii riistapojan ja ykköstytön välistä

ja vielä loppuun riistapojan kävelynäyte

"Hupi"
s. 12.7.2009
i. Jäkäläkummun Jänkäjustus
e. Fihtolas Davvebiegga
![]()
elikkä Taru
s. 23.6.1985
asustaa Oulussa
opiskelee geologiaa
