Hupin kanssa käytiin tänään ageilemassa ja meno oli erittäin vauhdikasta Hupin osalta. Aluksi opeteltiin tekemään keppejä ohjureilla, tähän asti kun on tehty vinokeppejä. Vinokepithän sujuivat jo tosi hyvin ihan suorinakin, joten oli aika siirtyä ohjuriapuihin ja alkuhämmästelyjen jälkeen Hupi alkoi jo vähän tajuta pujottelun ideaa niidenkin kanssa, vaikka vähän ne sitä menossa häiritsevätkin. Tehtiin myös puomin ja keinun alastuloa sekä yksittäisiä hyppyjä eri kulmista.

Ratana tehtiin tällaista:

Ja Hupihan painoi menemään tukka putkella niin, että kun ohjasin kolmosella sen verran pieleen että koira painoi ohi, niin se suoritti jo pussin ja kaksi seuraavaa hyppyäkin, ilman että itse olisin kerinnyt kolmosestakaan ohi :D Muutenkin se oli erinomaisen irtoavalla tuulella ja posotti menemään minkä jaloista vaan kerkesi ja välillä turhautui minuun kun en ohjannut kunnolla. Kympin kohdalla oli siis palkkaus, eli ysiltä piti tehdä täyskäännös takaisin päin. Lopulta saatiin kaikki kohdat sujumaan ihan mallikkaasti :D Ens kerralla kuulemma tehdään vielä lisää valsseja ja lisäksi taas takaaleikkauksiakin ja keppejä pitäisi treenata kovasti, sillä vikalla kerralla eli parin viikon päästä ne kuulemma tulee radalle.

Tässä vielä vinokeppikuva keväältä, kuva: Minna Väänänen